Lammin vapaaseurakunta

Korona-aika jatkuu, samoin elämä

Julkaistu: 29.10.2020 klo 21:57

Kevättalvella kirjoitin tällä palstalla: ”Maailma muuttuu, ja palanneeko se enää koskaan täysin ennalleen.” Tällä hetkellä voidaan jo melkoisella varmuudella sanoa, että ei palaa.

Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Pakollinen etäisyyksien pitäminen ja ainainen varominen ovat ikäviä asioita arjessa, tiukemmista rajoituksista puhumattakaan. Toisaalta me ihmiset olemme hyviä sopeutumaan. Poikkeustilanne on kirvoittanut esiin huikeita luovuusinnovaatioita, joita emme olisi entisen tilanteen jatkuessa ikinä löytäneet. Niille ei olisi ollut tarvetta. Joten ”ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin”.

Tässä tilanteessa on tärkeintä säilyttää usko ja luottamus Jumalaan, ja rukoilla sinnikkäästi hänen tahtonsa mukaisesti. Kuten me jokainen, maamme ja koko maailma tarvitsee nöyryyttä ja viisautta suhteessa Jumalaan. Kun se suhde on kunnossa, kaikki muukin alkaa hoitua. Jumalan tahto on, että uskomme hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, ja elämme niin, että maailman henki ei saastuta mieltämme ja sen myötä elämäntapaamme ja suhteitamme.

Tärkeää on myös säilyttää tulevaisuuden toivo. Voimme luottaa Jumalan sanaan 2. Aikakirjan luvun 7 jakeissa 13–14: ”Jos minä suljen taivaan, niin ettei tule sadetta, tai jos käsken heinäsirkkojen syödä maan kasvun tai jos lähetän ruton kansani keskuuteen, mutta minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaassa, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi.” Jumala kuulee rukouksia ja vastaa niihin!

Kaiken keskellä on fiksua noudattaa järkeviä varovaisuuskäytäntöjä. Sekin on lähimmäisenrakkautta. Lammin vapiksen toiminnassa noudatamme toistaiseksi seuraavia linjauksia.

  • Tervehdimme toisiamme etänä, mutta ystävällisesti.
  • Pyrimme pitämää vähintään 1,5 metrin välit, paitsi saman perheen jäsenet ja samalla autolla tulevat voivat tietysti istua vierekkäinkin.
  • Käytämme käsidesiä.
  • Laulamme edelleen yhdessä, koska voimme istua riittävän hajallamme.
  • Ehtoollisessa seuraamme käytäntöä, joka minimoi fyysisen läheisyyden ja kosketukset

Tervetuloa edelleen Lammin vapikseen!

Päivö Juntumaa

Lammin vapaaseurakunnan pastori.


Lammin vapaaseurakunta

Auttoisten rukoushuone