Valoa kohti
Julkaistu: 22.12.2025 klo 14:41
Tänään 22.12.2025 alkaa valo lisääntyä. Eilisen talvipäivän seisauksen jälkeen päivät alkavat täällä Pohjolassa jälleen pidentyä.
Tähän päivään liittyy toinenkin merkittävä asia. Juutalaisessa hanukkakynttelikössä palavat kaikki yhdeksän liekkiä: palvelijakynttilä plus kahdeksan, jotka sytytettiin yksi per päivä 14.12. alkaen.
Hanukka on juutalaisten juhla, jolla on sanoma myös kristityille ja koko maailmalle. Viesti on yksinkertainen: hyvä voittaa, valo voittaa — lopulta.
Hanukan tausta on vuoden 175 eKr. vaiheilla. Kreikan maailmanvalta oli alistanut kansan toisensa perään ja kieltänyt muiden paitsi oman uskontonsa harjoittamisen. Myös juutalaisten sorto oli rajua. Se synnytti vastarintaliikkeen ja makkabilaissodan. Voiton myötä juutalaiset saivat taas haltuunsa turmellun temppelinsä. Siihen liittyy hanukkaihme: vain yhden päivän tarvetta vastannut öljymäärä riitti valaisemaan temppeliä kahdeksan päivää.
Jeesuksen aikana temppelin uudelleenvihkimisen muistojuhlia oli vietetty jo parisataa vuotta. Jeesuskin vieraili Jerusalemissa juhlan aikana, kuten Johanneksen evankeliumin luku 10 kertoo.
Maailma muuttuu, mutta toisaalta ei. Monella alalla on tapahtunut suorastaan huimaa edistystä, mutta yksi asia ei näytä muuttuvan: ihmiset vihaavat ja sortavat toisiaan.
Syntiinlankeemuksen tuoma turmelus ei katoa joulu- tai hanukkakynttilöitäkään sytyttämällä, vaikka valo luokin tunnelmaa ja ehkä toivoa paremmasta. Maailman tapahtumat kertovat, että rauha on vielä kaukainen toive.
”Minä olen maailman valo”, Jeesus sanoi. Hän valaisee ihmisen sielun, kun saa luvan. Kun Jeesus Kristus saa tilaa ihmisten välisissä suhteissa, todelinen, Jumalan valo voi lisääntyä koko tässä pimeässä maailmassa. Jumalalla on hyvä tahto kaikille kansoille, enkelit julistivat Beetlehemin paimenille.
Siksi, näytti miltä näytti, olkoon alkava vuosi valon lisääntymisen vuosi.
Päivö Juntumaa
Lammin vapaaseurakunnan pastori.